Juotasniemi

juotasniemi_5Juotasniemen kylä on maalaismaisemaa parhaimmillaan; talot sijaitsevat nauhana Kemijoen varrella, josta avautuu upeat jokinäkymät. Matkaa Rovaniemen keskustasta kylälle on n. 60 km.

Ennen voimalaitosten rakentamista, kylän kohdalla oli joessa vaikeakulkuinen koski, jossa oli kapea kulkureitti eli juotti. Tästä kylä lienee saanut nimensäkin.

Ulkoiluun on mahtavat mahdollisuudet, onhan Ounasvaaraakin korkeampi Kivalo ihan kylän kupeessa. Joen kahta puolen näkymät ovat silmää hiveleviä jyrkkine törmineen ja vaaramaisemineen. Kylältä on vain puolen tunnin ajomatka Korouomaan ja tunnin Ranuan eläinpuistoon.

Kylän alueella on noin kuusikymmentä kesäasuntoa, joiden pääasialliset haltijat ovat kylältä jossain vaiheessa pois muuttaneita. Kesä tuo heidät takaisin ja kylän elämä vilkastuu.

Maa-, metsä- ja porotalous, puunjalostus sekä osuuskuntatoiminta lyövät oman leimansa kylän elinkeinoelämään. Keihäskarnevaalit heinäkuussa on kylän perinteinen kesätapahtuma, jossa väkeä liikkuu aina vauvasta vaariin. Kesäisin voi tutustua Juotaksen kylämuseossa viime vuosituhannelta peräisin oleviin kodin esineisiin.

Rovaniemi Yläkemijoki - Aluelautakunta ©2013   |  Kirjaudu sisään